Romanssi

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
4.5
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Omaa polkuaan kulkevat bestiskapinalliset Satu ja Heidi sabotoivat pinnallisia kesähäitä, koska vannovat ettei rakkaus ole kaupan - kunnes Heidi ihastuu päätä pahkaa kuumaan lätkälupaukseen Lauri Mäntyvaaraan.
4.5 /11
Levottomat
7.5

Levottomat

2000
Levottomat
Elokuva kertoo Arin (Mikko Olavi Nousiainen) poikamieselämästä yhden illan juttuineen. Uimarannalla Ari tapaa Tiinan (Laura Malmivaara), joka aloittaa seurustelun Arin kanssa. Lupaavasta alusta huolimatta kaikki muuttuu loppua kohden.
7.5 /18
Tyttö sinä olet tähti
6.8
Tyttö sinä olet tähti
Täydellisen perheen täydellinen tytär Nelli unelmoi laulajan urasta vaikka vanhemmat toivoisivat lapselleen lääkärin uraa. Nelli saa avukseen Sunen, hip hop-DJ:n, joka pelkää naisia, mutta on musiikkinsa suhteen ehdoton. Intohimo musiikkiin lähentää kuitenkin lahjakkaista nuoria toisiinsa enemmän kuin kummallakaan olisi tarkoitus - siinä kiitetyn rakkauskomedia lähtöasetelma.
6.8 /9
Voice from the Stone (2017)
8.2
FINSUB
Voice from the Stone (2017)
Nuori hoitajatar saapuu 50-luvun Toscanassa syrjäiseen linnaan auttaakseen mykkää perillistä. Verenan tehtävänä on saada äitinsä kuoleman jälkeen traumatisoitunut hiljainen Jakob-poika taas kommunikoimaan. Mutta siihen pyrkiessään hän huomaa joutuvansa vedetyksi yhä syvemmälle linnan salaisuuksiin. Verenalla on epätavallinen herkkyys ja kyky tavoittaa traumatisoituneet lapset, ja tuon kyvyn on huomannut myös erakkomainen Klaus, äskettäin leskeksi jäänyt kuvanveistäjä, joka kaipaa yhteyttä poikaansa. Ensi alkuun ...
8.2 /5
Kuudes kerta
5.3
Kuudes kerta
Tarina naisesta joka osasi sanoa kyllä, ja miehestä, joka ei osannut sanoa ei. Ricky Kalin on kiinteistönvälittäjä, joka rakastaa naisia. Annika Lahti on yksityisetsivä, ei niin kovin hyvä sellainen. Annika on erikoistunut monimutkaisten suhteiden paljastamiseen, kauniisti sanottuna. Ricky on erinomainen myyntimies, jolla on kaksi kalenteria - työkalenteri ja kalenteri naisille. Työkeikallaan Annika törmää kiinteistönvälittäjän ständiin. Asuntonäytössä ei turhaa aikailla: Annika ...
5.3 /6
Nainen junassa – The Girl on the Train ( 2016)
4.2
FINSUB
Nainen junassa – The Girl on the Train ( 2016)
Nainen junassa - The Girl on the Train ( 2016) Nainen junassa elokuva,Nainen junassa ( 2016) ilmaisia elokuvia,katsella Nainen junassa ( 2016) hd 1080p ,Nainen junassa koko elokuva, Elokuvan Nainen junassa 2016 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Tate Taylor.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Emily Blunt ja Haley Bennett tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät Rebecca Ferguson,Justin Theroux,Luke Evans,Allison Janney,Edgar Ramírez,Lisa Kudrow,Darren Goldstein,Laura Prepon.Romanssi. ...
4.2 /5
Mike ja Dave häädeittejä vailla – ( 2016)
6.5
FINSUB
Mike ja Dave häädeittejä vailla – ( 2016)
Mike ja Dave häädeittejä vailla - ( 2016) Mike ja Dave häädeittejä vailla elokuva,Mike ja Dave häädeittejä vailla ( 2016) ilmaisia elokuvia,katsella Mike ja Dave häädeittejä vailla ( 2016) hd 1080p ,Mike ja Dave häädeittejä vailla koko elokuva, Elokuvan Mike ja Dave häädeittejä vailla 2016 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Jake Szymanski.Suosittu elokuva sopii komediaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Zac Efron ja Adam Devine tämän elokuvan ...
6.5 /2
Kaikenkattava kauneus ( 2016 )
5
FINSUB
Kaikenkattava kauneus ( 2016 )
Kaikenkattava kauneus ( 2016 ) Elokuvan Kaikenkattava kauneus 2016 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja David Frankel.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Will Smith ja Edward Norton tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät Kate Winslet,Michael Peña,Helen Mirren,Keira Knightley,Naomie Harris,Jacob Latimore,Ann Dowd,Enrique Murciano.Romanssi. Kaikenkattava kauneus ( 2016 ) on saanut tmdb arvostelussa .Elokuvan alkuperäinen nimi on Collateral Beauty. Voit katsoa toiset Will Smith elokuvia tästä linkistä Voit ...
5 /4
Passengers ( 2016 )
8.7
FINSUB
Passengers ( 2016 )
Passengers ( 2016 ) Elokuvan Passengers 2016 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Morten Tyldum.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Jennifer Lawrence ja Chris Pratt tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät Michael Sheen,Laurence Fishburne,Andy García,Aurora Perrineau,Julee Cerda,Kimberly Battista,Jamie Soricelli,Kristin Brock.Romanssi. Passengers ( 2016 ) on saanut tmdb arvostelussa .Elokuvan alkuperäinen nimi on Passengers. Voit katsoa toiset Jennifer Lawrence elokuvia tästä linkistä Voit katsoa toiset Chris Pratt ...
8.7 /12
Liittoutuneet ( 2016 )
1
FINSUB
Liittoutuneet ( 2016 )
Liittoutuneet ( 2016 ) Elokuvan Liittoutuneet 2016 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Annie Penn.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Brad Pitt ja Marion Cotillard tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät Jared Harris,Simon McBurney,Lizzy Caplan,Matthew Goode,Anton Lesser,August Diehl,Camille Cottin,Charlotte Hope.Romanssi. Liittoutuneet ( 2016 ) on saanut tmdb arvostelussa 6.4 977 katsojilta.Elokuvan alkuperäinen nimi on Allied. Voit katsoa toiset Brad Pitt elokuvia tästä linkistä Voit katsoa toiset ...
1 /1
Nightmare – Painajainen merellä ( 2012 )
4.5
Nightmare – Painajainen merellä ( 2012 )
Nightmare – Painajainen merellä ( 2012 ) Elokuvan Nightmare – Painajainen merellä 2012 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Marko Äijö.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Venla Savikuja ja Mikko Parikka tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät Markku Pulli,Tero Tiittanen,Patrik Borodavkin,Sara Lohiniva,Sampsa Tuomala,,,.Kauhu. Nightmare – Painajainen merellä ( 2012 ) on saanut tmdb arvostelussa 4.3 2 katsojilta.Elokuvan alkuperäinen nimi on Nightmare - Painajainen merellä. Voit katsoa ...
4.5 /11
Juha (1999)
4
Juha (1999)
Juha (1999) Elokuvan 1999 heijastaa valkokankaalle elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.Suosittu elokuva sopii draamaelokuvasta tykkääville.Päärooleissa Sakari Kuosmanen ja Kati Outinen tämän elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös näyttelijät André Wilms,,,,,,,.Komedia. on saanut tmdb arvostelussa 6.6 7 katsojilta.Elokuvan alkuperäinen nimi on. Voit katsoa toiset Sakari Kuosmanen elokuvia tästä linkistä Voit katsoa toiset Kati Outinen elokuvia tästä linkistä Voit katsoa toiset André Wilms elokuvia tästä linkistä Juha Virallinen ...
4 /2
Benny & Joon
8
Benny & Joon
Benny & Joon Benny & Joon elokuva - Benny & Joon elokuva netissä - Benny & Joon koko elokuva- Benny & Joon full movie (Finnish), katso Benny & Joon -Benny & Joon watch
8 /1
9 Songs
4
FINSUB

9 Songs

2004
9 Songs
9 Songs Elokuva (2004) HD 1080P 9 Songs Elokuva kertoo 1 englantilainen ja toinen amerikkalainen parin musikki ja seksi elämästä vuoden aikana.Michael Winterbottom on elokuvan ohjaaja.Pääosissa Franz Ferdinand , Michael Nyman , Margo Stilley , Kieran O'Brien , Huw Bunford.9 songs elokuva löytyy verkkosivuilla hd laatuna.
4 /3
Deadpool
6.2
FINSUB

Deadpool

2016
Deadpool
Deadpool 2016 Full Movie (FINSUB) HD 720P JONKUN MULKERON LEFFA.PÄÄOSASSA TÄYSI IDIOOTTI.MAAILMAN SEKSIKKÄIN MIES!KUUMA TYPY...BRITTIPAHIS...KOOMINEN PELLE.ÄKSY TEINI.TIETOKONEELLA TEHTY HAHMO.TARPEETON CAMEO.TUOTTAJINA ÄÄLIÖT.KÄSIKIRJOITTAJINA TODELLISET SANKARIT.OHJAUS YLIPALKATTU NUIJA.MOI! ja se on Deadpool!.
6.2 /5
The Private Life of Sherlock Holmes
0
FINSUB
The Private Life of Sherlock Holmes
The Private Life of Sherlock Holmes The Private Life of Sherlock Holmes elokuva - The Private Life of Sherlock Holmes elokuva ilmaiseksi netissä - The Private Life of Sherlock Holmes online -The Private Life of Sherlock Holmes watch online 358movies.com/the-private-life-of-sherlock-holmes/ The Private Life of Sherlock Holmes elokuva - The Private Life of Sherlock Holmes elokuva ilmaiseksi netissä - The Private Life of Sherlock ...
0 /0
Teen Wolf
0
FINSUB

Teen Wolf

1985
Teen Wolf
Teen Wolf Teen Wolf elokuva - Teen Wolf elokuva ilmaiseksi netissä - Teen Wolf online -Teen Wolf watch online 358movies.com/teen-wolf/ Teen Wolf elokuva - Teen Wolf elokuva ilmaiseksi netissä - Teen Wolf koko elokuva- Teen Wolf full movie, katso Teen Wolf -Teen Wolf watch online
0 /0
The Mask of Zorro
1.5
FINSUB
The Mask of Zorro
The Mask of Zorro The Mask of Zorro elokuva - The Mask of Zorro elokuva ilmaiseksi netissä - The Mask of Zorro online -The Mask of Zorro watch online 358movies.com/the-mask-of-zorro/ The Mask of Zorro elokuva - The Mask of Zorro elokuva ilmaiseksi netissä - The Mask of Zorrokoko elokuva- The Mask of Zorro full movie
1.5 /2
Sliding Doors
6
FINSUB
Sliding Doors
Sliding Doors Sliding Doors elokuva - Sliding Doors elokuva ilmaiseksi netissä - Sliding Doors online -Sliding Doors watch online 358movies.com/sliding-doors/ Sliding Doors elokuva - Sliding Doors elokuva ilmaiseksi netissä - Sliding Doors koko elokuva-Sliding Doors full movie, katso Sliding Doors -Sliding Doors
6 /1